Poikien kisa
Poikien Heroes of Tomorrow kilpailu aloitettiin erittäin kovavauhtisesti, kilpailun ratkaiseva kolmen pyöräilijän irtiotto tapahtuikin jo kilpailun toisella kierroksella. Tämä ryhmä myös ratkaisi kilpailun voiton tiukassa loppusuoran kirikamppailussa.
Kilpailun neljännellä kierroksella lähti seuraava neljän pyöräilijän irtiotto, jossa oli mukana myös Fincyclingin Aleksi Hänninen. Aleksi taisteli hienosti, mutta valitettavasti voimat eivät riittäneet aivan maaliin saakka vaan Allu tippui tästä ryhmästä kilpailun toiseksi viimeisellä kierroksella. Jäänyt ryhmä ratkaisi sijoitukset neljännestä eteenpäin.
Niklas Henttala ja Marco Tapio Niemi iskivät kumpikin kilpailun viimeisessä nousussa ja nousivat lopputuloksissa sijoille 12 ja 14 tullen kumpikin yksin maaliin ennen pääjoukkoa. Aleksi tuli maaliin sijalla 28 ja pahasta nenän verenvuodosta kärsinyt Jaakko Hänninen oli 40.
On ilo huomata tulokset, joita 52 kilpailupäivää yhdessä ovat tuottaneet. Fincycling-joukkue ajaa kuin JOUKKUE. Joukkueessa kaikille oli annettu omat roolit, jonka mukaan myös kaikki toimivat tämän kilpailun aikana. Ajoimme oman käsikirjoituksemme mukaisesti. Pienenä miinuksena se, että meillä ei ollut 1. irtiotossa ketään. Kun joukkue pystyy suoriutumaan kilpailusta joukkueena ja oman suunnitelman mukaisesti, ei ole kuin ajan kysymys milloin menestystä alkaa syntymään. Hienoa työtä joukkueena!
Tyttöjen kisa
Tyttöjen Heroes of Tomorrow -kilpailussa noudatettiin samaa kaavaa kuin poikienkin kilpailussa. Myös tyttöjen kilpailu aloitettiin kovavauhtisesti ja ryhmä hajosi jo ensimmäisen kierroksen aikana useaan pienempään ryhmään. Kilpailu ajettiin samalla vaativalla 8.4km lenkillä jossa ajettiin sekä poikien että ammattilaisten Arctic Race of Norway loppukierrokset.
Veera Väkevä ajoi hienon kilpailun sijoittuen sijalle 9, Cecilia Antilan sijoitus oli 17, Iina Väyrysen 25 ja Neea Huikurin 29.
Kilpailu oli tytöille varmasti vaativa, mutta myös motivoiva ja kymmenet tuhannet reitin varrella kannustaneet katsojat olivat jotakin ainutlaatuista. Tyttöjen startti tapahtui vain 15 minuuttia ammattilaisten startin jälkeen. Ja ensimmäisen hyvän opetuksen tytöt saivat jo lähtökuittauksen jälkeen siirryttäessä starttiviivalle.
Kiitos koko joukkueelle!